Vuonna 2024 Suomessa oli 17 100 sijoitettua lasta, joista noin puolet on sijoitettuna lastensuojelulaitoksiin. Voimassa olevan lastensuojelulain 32 §:n mukaan ”Ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapsen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, sukulaisten tai muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen.” Lain vaatimasta läheisverkostoselvityksestä huolimatta ainoastaan noin tuhat lasta eli 6—7 prosenttia lapsista oli vuonna 2024 sijoitettuna lähisukulaisille. Osuus on merkittävästi pienempi kuin esimerkiksi Norjassa, missä noin 25 prosenttia sijoitetuista lapsista asui läheissijoituksessa. 

Läheisverkostosijoitus on kaikkein inhimillisin tapa järjestää lapsen sijoitus tilanteessa, jossa hänen lähivanhempansa ei ole kykenevä varmistamaan lapsen turvallisuuden, terveen kasvun ja hyvinvoinnin toteutumista. Tämän vuoksi läheisverkostoselvitys on lain mukaan tehtävä aina ennen kodin ulkopuolelle sijoittamista. Tilastojen mukaan Suomessa läheissijoitusten ensisijaisuus ei kuitenkaan käytännössä toteudu. Laitoshoidon tulisi aina olla viimesijainen keino. Siihen tulisi päätyä ainoastaan, mikäli lapsen vakavan oireilun vuoksi läheissijoitus ja muu perhehoito eivät ole mahdollisia. Lastensuojelulaitoksiin sijoitettujen lasten määrä on ollut kasvava. Laitoshoidon inhimilliset ja taloudelliset kustannukset ovat yhteiskunnalle kestämättömät, minkä vuoksi syyt läheissijoitusten alhaiseen määrään tulisi selvittää ja lastensuojelulakiin kirjata vahvemmin läheisverkostosijoituksen ensisijaisuus.