Euroopan komissio julkaisi huhtikuussa 2026 yhteistä kalastuspolitiikkaa (YKP) koskevan perusasetuksen arvioinnin, joka kattaa vuodet 2014—2024. Yhteinen kalastuspolitiikka perustuu EU:n perussopimuksiin, joiden mukaan unionilla on yksinomainen toimivalta koskien meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä osana yhteistä kalastuspolitiikkaa. Koska kalat ovat liikkuva luonnonvara, niitä pidetään yhteisenä omaisuutena, joiden käyttöä koskevat yhteiset säännöt. Yhteisen kalastuspolitiikan sääntöjen tavoitteena on varmistaa kalakantojen kestävä ja vastuullinen hyödyntäminen. Yhteisön yhteinen kalastuspolitiikka syntyi 1970-luvulla, ja sen periaatteet vapaasta kalavesille pääsystä ja kiintiöjaon suhteellisesta vakaudesta ovat pysyneet pitkälti ennallaan. Komission arvioinnissa todetaan, että viime vuosikymmenen aikana kalastuspaineen vähentämisessä on tapahtunut selkeää edistystä, mutta se ei ole johdonmukaisesti johtanut kalakantojen säilyttämiseen tai elvyttämiseen. Myöskään taloudellinen kehitys EU-alueen kalastuksessa kokonaisuutena ei ole ollut yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden mukaista, sillä kalastuskapasiteettia ei ole vähennetty riittävästi ja saaliiden väheneminen on edelleen heikentänyt käytössä olevien laivastonosien kannattavuutta. 

Komission arvioinnin mukaan EU:n omavaraisuus kalatuotteiden suhteen laskee jatkuvasti ja oli vuonna 2023 alle 40 prosenttia. Vesiviljelytuotanto ei ole kasvanut EU:ssa, vaikka samaan aikaan muualla maailmassa on otettu merkittäviä askeleita vesiviljelyn kehittämisessä ja tuotannon kasvattamisessa. Turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttuminen Euroopassa on tuonut ruokaomavaraisuuden ja huoltovarmuuden tarpeet entistä ajankohtaisemmaksi. Vesiviljelyä ollaankin nostamassa strategiseksi kehityskohteeksi. Komission arvioinnissa nostetaan myös esiin huoli siitä, että kalastusalusten ja kalastajien keski-ikä on noussut tarkasteluaikana eli vuosina 2014—2024 merkittävästi. Kehitys on huolestuttava kalastuselinkeinon tulevaisuuden kannalta ja ponnisteluja kehityssuunnan muuttamiseksi on syytä tehostaa. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää valtioneuvoston kannassa esitetyllä tavalla tärkeänä löytää keinoja alan uudistumisen nopeuttamiseksi ja viranomaistoiminnan kehittämiseksi sekä yhteisen kalastuspolitiikan sääntely-ympäristön yksinkertaistamiseksi.  

Valtioneuvoston selvityksessä todetaan, että nykyisen perusasetuksen tultua voimaan vuonna 2014 otettiin muun muassa käyttöön kestävän enimmäistuoton tavoite yhteisesti hallinnoiduille kalakannoille, saaliin purkamisvelvoite poisheittämisen lopettamiseksi, alueellinen päätöksenteko sekä tavoitteet ja periaatteet ja politiikan koordinaatiomekanismi vesiviljelyn kehittämiseksi. Valtioneuvoston selvityksessä nostetaan erityisesti kalastuspolitiikan alueellistaminen esiin yhtenä Suomen kannalta keskeisenä kysymyksenä. Alueellistamisen näkökulmasta on tärkeää, että jäsenvaltiot voisivat nykyistä enemmän osallistua Kansainväliseltä merentutkimusneuvostolta (ICES) pyydettävän tieteellisen neuvon kysymysten valmisteluun, jotta tieteellinen neuvo vastaisi mahdollisimman hyvin alueellisia tarpeita. Maa- ja metsätalousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan ja korostaa aikaisemman lausuntokäytäntönsä mukaisesti ajantasaisen tieteellisen tutkimustiedon merkitystä osana yhteistä kalastuspolitiikkaa ja kalastuksen säätelyä. Myös kalastuksen valvontaa koskevissa järjestelyissä tulisi kalastuksen säätelyn tavoin voida soveltaa alueellistamista siten, että valvonnan tulos on kalastuksen relevantilla säätelyalueella yhdenmukainen. 

Maa- ja metsätalousvaliokunnan saaman selvityksen perusteella YKP:n perusasetuksen tavoitteet yhteiselle kalastuspolitiikalle ovat edelleen kannatettavia, ja suurimmat puutteet liittyvät YKP:n käytännön toimeenpanoon. Valiokunta korostaa, että sääntelyn ja sen toimeenpanon tulee olla ennakoitavaa ja johdonmukaista, jotta kalastajat ja muut kalatalouden toimijat voivat nykyistä paremmin keskittyä pitkäjänteiseen elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Suomen kannalta keskeistä on YKP-asetuksen käytännön toimeenpano Itämeren alueella. Itämeri on matala ja puoliksi suljettu murtovesiallas, joka on erittäin altis sekä luonnollisille että ihmisen aiheuttamille muutoksille. YKP-asetuksessa mainitut kalakantojen monivuotiset suunnitelmat ja niiden päivittäminen ovat Itämerellä tärkeitä. Kalastuksensäätelyn tulee seurata ekosysteemissä ja kalakannoissa tapahtuvia muutoksia ja varmistaa mukautuva ja nopea päätöksentekoprosessi ennalta sovittujen menettelytapojen mukaisesti.  

Maa- ja metsätalousvaliokunnan saamassa selvityksessä on nostettu esiin, että sidosryhmien osallistaminen päätösten valmisteluun on parantunut komission arvioinnin kattamana tarkasteluaikana huomattavasti neuvoa-antavien alueellisten toimikuntien toiminnan myötä. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että uusin tutkimuksesta ja käytännön toimijoilta saatava tieto, kuten muutokset kalakantojen luonnollisessa kuolleisuudessa, levinneisyydessä, ikä- ja kokorakenteessa sekä ravintoverkon dynamiikassa, otetaan huomioon kalastusta koskevassa päätöksenteossa. Valtioneuvoston selvityksen mukaan Suomi kannattaa ekosysteemilähestymistavan laajempaa soveltamista myös käytännössä. Tässä lähestymistavassa on tarpeen ottaa huomioon myös muun ohella hylkeiden ja merimetsojen runsastuneiden kantojen vaikutukset kalakantoihin ja kalastukseen. Maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että työtä Itämeren kalakanta-arvioiden laadun kehittämiseksi ja parantamiseksi tulee jatkaa kansallisesti ja yhdessä muiden Itämeren rantavaltioiden kanssa.