Ehdotetut muutokset ja esityksen tavoitteet

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi hyvinvointialueiden rahoituksesta annettua lakia (617/2021, jäljempänä rahoituslaki) ja saariston kehityksen edistämisestä annettua lakia (494/1981).  

Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti kehittää hyvinvointialueiden rahoitusmallia hallitusti ja ennakoivasti perustuslain mukaiset palvelut turvaten. Rahoitusmalli säilyy edelleen tarveperusteisena ja sitä kehitetään tutkimukseen perustuen. Esityksen tarkoituksena on lisäksi toteuttaa julkisen talouden vakauttamiseksi välttämättömiä valtiontaloudellisia säästötoimenpiteitä. (Hyvinvointialueiden rahoitus muodostaa valtion talousarviosta noin kolmasosan, joten nykyisessä valtiontaloudellisessa tilanteessa on välttämätöntä kohdistaa säästöjä myös siihen.) Esityksen mukaan (s. 35) siinä arvioidaan hyvinvointialueiden rahoitusta koskevien muutosehdotusten vaikutuksia kokonaisuutena ja alueittain varmistaen, että asukkaiden peruspalvelut ja kielelliset oikeudet turvataan. Saaristolain muuttamisen osalta esityksen tavoitteena on tunnistaa saaristoisten hyvinvointialueiden keskeiset ominaispiirteet ja sitä kautta mahdollistaa kehityksen edistäminen Suomen saaristoisimmilla hyvinvointialueilla.  

Hyvinvointialueille myönnetään rahoituslain 3 §:n mukaan valtion rahoitusta hyvinvointialueen asukasmäärän, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta kuvaavien tekijöiden, asukastiheyden, vieraskielisyyden, kaksikielisyyden, saaristoisuuden, saamenkielisyyden, yliopistosairaalalisän, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimien sekä pelastustoimen riskitekijöiden perusteella siten kuin laissa tarkemmin säädetään. 

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi palvelutarpeen muutoksen huomioon ottamisesta vuosille 2027—2030 (rahoituslain 7 §). Kyseistä sääntelyä on päivitettävä vähintään neljän vuoden välein. Voimassa olevan lain vastaava sääntely ulottuu vuoteen 2026. Palvelutarpeen arvioitu kasvu perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimukseen (SOME-malli). Esityksen mukaan huomioon otettava palvelutarpeen kasvun arvio on SOME-mallin perusteella 1,01 prosenttia vuonna 2027, 0,98 prosenttia vuonna 2028, 0,97 prosenttia vuonna 2029 ja 1,01 prosenttia vuonna 2030. 

SOME-malliin perustuvasta kasvuarviosta ehdotetaan otettavaksi vuodesta 2027 alkaen huomioon kunkin varainhoitovuoden rahoituksessa 60 prosenttia. Lisäksi rahoituslain 36 §:n 1 momentissa säädetystä palvelutarpeen kasvun huomioon ottamisessa sovellettavasta määräaikaisesta 0,2 prosenttiyksikön korotuksesta ehdotetaan luovuttavaksi vuodesta 2028 alkaen. Säästötoimenpiteiden vaikutus kohdentuu kaikille hyvinvointialueille sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen määräytymistekijöiden mukaisesti. 

Esityksessä ehdotetaan lisäksi THL:n elokuussa 2025 julkaiseman tutkimuksen perusteella päivitettäväksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeeseen perustuvan rahoituksen määrittämisessä käytettäviä tarvetekijöitä. Tarvemallissa ehdotetaan muun muassa rajattavaksi yksityisen terveydenhuollon diagnoosien huomioon ottamista rahoituksessa siten, että yksityisen terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteriin kirjaamat diagnoositiedot otettaisiin vuodesta 2027 huomioon ainoastaan hyvinvointialueiden rahoittamien ostopalvelujen ja palvelusetelien osalta. 

Esityksellä pyritään myös parantamaan erityisesti palvelutarpeeseen perustuvan rahoituksen tietopohjan oikeellisuutta täydentämällä THL:n tehtäviä muun muassa siten, että THL:lle säädetään oikeus korjata tiedoissa olevia selviä virheitä (rahoituslaki 14 §). 

Lisäksi ehdotetaan laajennettavaksi valtiovarainministeriön oikeutta korjata rahoituspäätöksen perusteena olevia selvästi virheellisiä tietoja, joilla olisi merkittävä vaikutus hyvinvointialueiden rahoitukseen (rahoituslain 26 a §). 

Rahoituslain saaristoisuuskriteeriä ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuodesta 2027 alkaen nykyistä kriteeriä vastaava osuus rahoituksesta kohdennetaan uuden saaristoisuuskertoimen perusteella. 

Siirtymätasauksia ehdotetaan lisäksi osittain muutettaviksi asteittain vuodesta 2027 alkaen. Ehdotettu malli turvaa osaltaan sen, ettei yksittäisten alueiden vuosittainen rahoituksen tason muutos muodostuisi liian suureksi. Sekä siirtymätasausvähennysten että -lisien porrastusta ehdotetaan kasvatettavaksi vuosittain 10 eurolla asukasta kohden siten, että koko maan tasolla pysyväksi jäävien siirtymätasauksien määrä vähenee neljäsosalla vuoden 2030 loppuun mennessä. Vastaava porrastuksen muutos tehtäisiin vuonna 2027 määräaikaisesti voimassa olevaan siirtymätasauslisän leikkaukseen. Siirtymätasausten porrastusmuutos vähentää valtion rahoittamaa osuutta siirtymätasauksista. Lisäksi valtion siirtymätasauksista rahoittamasta osuudesta siirretään säästötoimenpiteenä hyvinvointialueiden rahoitettavaksi 53 miljoonaa euroa vuonna 2028, 91 miljoonaa euroa vuonna 2029 ja 82 miljoonaa euroa vuodesta 2030. Valtion rahoituksen vähennys kohdistetaan asukasta kohden yhtä suurena kaikille hyvinvointialueille, lukuun ottamatta niitä siirtymätasauslisää saavia hyvinvointialueita, joilla siirtymätasaus on laskennallisen rahoituksen kehityksen huomioon ottaen tarpeen palvelujen järjestämiseksi riittävän rahoituksen turvaamiseksi. 

Lisäksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi aluekohtaisen rahoituksen vähimmäistasoa turvaavasta tasauksesta, joka on luonteeltaan väliaikainen ratkaisu rahoitusmallin vakauttamiseksi. 

Ehdotettujen muutosten taloudelliset vaikutukset

Hallituksen esityksen (s. 59) mukaan ehdotetut muutokset vähentävät hyvinvointialueiden rahoituksen tasoa yhteensä 388 miljoonaa euroa vuoteen 2029 mennessä. Hyvinvointialueiden koko maan tason rahoitukseen suhteutettuna vaikutus on perustelujen mukaan noin 1,3 prosenttia rahoitusta vähentävä. Esityksessä ei ehdoteta aluekohtaisten vuosikohtaisten vaikutusten tasaamiseksi erillistä siirtymäjärjestelyä tai tasausmallia. Ehdotetut muutokset tulevat voimaan portaittain eri vuosina ja niiden vaikutukset kasvavat vähitellen. Perustelujen mukaan tämä paitsi vähentää erillisen tasausmallin tarvetta, myös tekee toimivan tasausmallin luomisesta vaikeaa. Aluekohtaiset vaikutukset vaihtelevat edellä esitettyjen arvioiden mukaan verrattain paljon, mutta erityisesti suurimpien negatiivisten rahoitusvaikutusten arvioidaan kohdistuvan alueille, joilla rahoituksen riittävyyden näkökulmasta on taloudellista kantokykyä sopeutua muutoksiin palvelujen järjestämisen edellytysten vaarantumatta. Lisäksi ehdotettu rahoituksen vähimmäistasoa turvaava tasaus osaltaan edesauttaa rahoituksen kasvultaan heikompien alueiden sopeutumista sekä ehdotettuihin muutoksiin että rahoitusmallin toiminnasta muutoin aiheutuviin rahoituksen muutoksiin. 

Hallituksen esityksen mukaan (s. 60) arvio hyvinvointialueiden yhteenlasketusta rahoituksesta on noin 27,8 miljardia euroa vuonna 2027. Esityksen mukaan rahoitus kasvaa noin 620 miljoonaa euroa vuoteen 2026 verrattuna, kun otetaan huomioon viimeisin hyvinvointialueindeksin ennuste, palvelutarpeen kasvu ja valtiovarainministeriön kehysehdotuksen mukainen arvio jälkikäteistarkistuksen määrästä. Vuoden 2025 tilinpäätösarviotietojen mukaisella kustannuskehityksellä hyvinvointialueiden yhteenlaskettu tilikauden tulos on noin 650 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tämän seurauksena rahoitukseen sisältyvä jälkikäteistarkistus vähenisi vuonna 2027, ja sitä sisältyisi rahoitukseen yhteensä arviolta hieman alle miljardi euroa. Arvio rahoituksen kasvusta koko maan tasolla on noin 2,3 prosenttia vuonna 2027. Arvio hyvinvointialueiden koko maan tason rahoituksesta vuosille 2028 ja 2029 on muodostettu karkeasti hyvinvointialueindeksin ennusteen, palvelutarpeen kasvun ja valtiovarainministeriön kehysehdotuksen mukaisen jälkikäteistarkistuksen määrää koskevan arvion perusteella. Arvio rahoituksen kasvusta koko maan tasolla vuosina 2026—2029 on noin 8,4 prosenttia. 

Ehdotetut muutokset vähentäisivät hallituksen esityksen (s. 61) mukaan rahoituksen kasvua koko maan tasolla noin 0,2 prosenttiyksikköä vuonna 2027 ja yhteensä 1,4 prosenttiyksikköä vuoden 2029 tasolla. Näin ollen rahoituksen kasvu koko maan tasolla vuosina 2026—2029 alenisi noin 8,4 prosentista 7,0 prosenttiin.  

Aluekohtaiset vaikutukset vaihtelevat kuitenkin merkittävästi. Vuonna 2027 ehdotetut muutokset vähentäisivät rahoituksen kasvua erityisesti Helsingin kaupungilla (1,1 prosenttiyksikköä) sekä Länsi-Uudenmaan (1 prosenttiyksikköä) ja Keski-Uudenmaan (0,8 prosenttiyksikköä) hyvinvointialueilla, kun taas Etelä-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Kymenlaakson, Kanta-Hämeen, Kainuun, Lapin, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Päijät-Hämeen ja Satakunnan hyvinvointialueilla rahoituksen kasvuprosentti olisi voimassa olevaa lakia suurempi. 

Vuonna 2029 rahoituksen kasvuprosentti olisi voimassa olevan lain mukaista rahoitusta suurempi ainoastaan Etelä-Karjalassa, Keski-Pohjanmaalla sekä Lapin hyvinvointialueilla. Muilla alueilla se olisi nykyistä pienempi. 

Vuosien 2026—2029 tarkastelussa (s. 61) ehdotetut muutokset vähentäisivät rahoituksen kasvua eniten Helsingin kaupungilla (3 prosenttiyksikköä) sekä Länsi-Uudenmaan (3,3 prosenttiyksikköä), Keski-Uudenmaan (2 prosenttiyksikköä), Varsinais-Suomen (2 prosenttiyksikköä) ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueilla (1,8 prosenttiyksikköä). Näillä alueilla rahoituksen kasvu ehdotetuilla muutoksilla ylittää kuitenkin kyseisinä vuosina koko maan keskimääräisen rahoituksen kasvun.  

Vuosien 2026—2029 tarkastelussa erottuu muutamia poikkeuksellisen vähäisen rahoituksen kasvun alueita. Pääosin rahoituksen vähäinen kasvu ei johdu nyt esitetyistä muutoksista. Esimerkiksi Satakunnan, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon hyvinvointialueilla hidas kasvu johtuu asukasluvun vähentymisen ohella muun muassa voimassa olevan lain mukaisen siirtymätasauslisän porrastumisesta. Näille alueille ei esityksen mukaan kohdennettaisi siirtymätasauksiin kohdistuvia säästötoimenpiteitä.  

Hallituksen esityksen vaikutusarviot on laadittu vuoden 2027 rahoituksen tasossa ottaen huomioon esityksen antamisen ajankohtana 16.4.2026 saatavissa olevat tiedot. Esityksessä arvio vuoden 2025 tilinpäätöstietojen perusteella vuoden 2027 rahoitukseen tehtävästä jälkikäteistarkistuksen määrästä perustuu hyvinvointialueiden tilinpäätösarviotietoihin tammikuulta 2026. Alueiden tuli raportoida vuoden 2025 toimialakohtaiset tilinpäätöstiedot 15.4.2025 mennessä. Niiden perusteella koko maan tasolla vuoden 2025 tulos parantui tilinpäätösarvioissa arvioidusta noin 650 miljoonasta 730 miljoonaan, mikä merkitsee vuodelle 2027 tehtävän jälkikäteistarkistuksen määrän vähentymistä noin 80 miljoonaa euroa verrattuna hallituksen esityksessä arvioituun. 

Vuodesta 2027 voimaantulevat tehtävämuutokset on otettu esityksessä huomioon sellaisina kuin niistä on esityksen antamisajankohtana (16.4.2026) jo säädetty tai annettu eduskunnalle hallituksen esitys.  

Esityksen antamisen jälkeen 30.4.2026 hallitus päätti julkisen talouden suunnitelmassa linjata tehtävämuutoksista, jotka eivät ole vielä mukana esityksen vaikutusarvioissa. Tehtävämuutoksista aiheutuvien vaikutusten muutos on yhteensä noin 135 miljoonaa euroa rahoituksen tasoa vähentävä vuonna 2027 verrattuna hallituksen esityksessä arvioituun.  

Arvio hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoituksesta on laskenut jälkikäteistarkistuksen arvion tarkentumisen ja julkisen talouden suunnitelman mukaisten tehtävä- ja asiakasmaksumuutosten myötä yhteensä noin 215 miljoonaa euroa. Arvio vuoden 2028 rahoituksesta on laskenut noin 22 miljoonaa euroa ja vuoden 2029 rahoituksesta noin 0,4 miljoonaa euroa.  

Vaikka koko maan tasolla arvio rahoituksen määrästä on laskenut edellä kuvatusti, ei tämä valtiovarainministeriöltä saadun selvityksen mukaan juurikaan vaikuta hallituksen esityksessä ehdotettujen muutosten vaikutusarvioihin. Suurin muutos tulee tasausmallista. Tämä johtuu siitä, että koko maan tason rahoituksen tarkentuminen muuttaa erityisesti vähimmäistasoa koskevan tasauksen vaikutusarviota. Koko maan tason rahoituksen kasvun laskiessa myös aluekohtainen rahoituksen kehitys on heikompaa ja tasattavan rahoituksen määrä kasvaa erityisesti vuonna 2027.  

Ehdotettujen säästöjen osuus koko maan rahoituksesta on arviolta noin -0,2 prosenttia vuonna 2027, noin -0,8 prosenttia vuonna 2028 ja noin -1,3 prosenttia vuonna 2029. Säästötoimenpiteet kohdistuvat kaikille alueille, mutta niiden vaikutukset eroavat alueittain.  

Ehdotettujen säästötoimien arviointia

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että julkisen talouden tilanne edellyttää merkittäviä säästötoimia ja pitää lähtökohtaisesti tärkeänä toimia, joilla julkisen talouden kantokykyä voidaan parantaa taikka hillitä kansallisen tason menokehitystä. Hyvinvointialueiden menojen kasvun hillintään tähtäävillä toimilla on valiokunnan näkemyksen mukaan näiden tavoitteiden saavuttamisessa keskeinen merkitys. Ehdotetulla muutoksilla on mahdollista saavuttaa säästöjä, mikä on valtiontalouden tila huomioiden välttämätöntä. 

Valiokunta kiinnittää kuitenkin vakavaa huomiota ehdotettuihin säästötoimiin sekä niiden toteuttamistapaan. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotettuihin säästötoimiin suhtauduttiin laajasti erittäin kriittisesti, vaikka osa lausunnon antajista totesi ehdotettujen muutosten olevan koko maan tasolla verraten pieniä. Hyvinvointialueiden näkemykset jossain määrin vaihtelivat riippuen siitä, millaisia vaikutuksia esityksellä on alueen rahoitukseen.  

Hyvinvointialueiden sekä myös muiden tahojen ja asiantuntijoiden lausunnoissa vastustettiin laajasti erityisesti esityksessä kustannusten kasvun hillinnän toimenpiteenä ehdotettua palvelutarpeen kasvusta rahoituksessa etukäteen huomioon otettavan osuuden leikkaamista 80 prosentista 60 prosenttiin vuodesta 2027 alkaen. Muutos heikentää rahoituksen ja laskennallisen palvelutarpeen kasvun välistä kytkentää ja lisää riskiä tilanteeseen, jossa rahoitus ei riitä lakisääteisten palvelujen järjestämiseen. Myös ehdotettua palvelutarvearvion 0,2 korotuksen poistumiseen vuodesta 2028 alkaen esitettiin vastaavasti kriittistä palautetta. Saadun selvityksen mukaan palvelutarpeen painoarvon perusteella määräytyvä hyvinvointialueiden rahoituksen muutos vähenee 26,5 prosenttia vuodesta 2026 vuoteen 2030 mennessä. 

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vaikka hallituksen esityksessä hyvinvointialueiden rahoituksen todetaan kasvavan, lisääntyy ehdotettujen muutosten myötä rahoitusvaje suhteessa palvelutarpeen kasvuun. Siten yhä suurempi osa palvelutarpeen kasvusta jää hyvinvointialueiden omalla toiminnallaan sopeutettavaksi. Toisaalta asiantuntijakuulemisissa on tuotu esiin, että nykyisenkin toiminnan kehittämispotentiaali on merkittävä ja yksi keino tähän olisi alueiden kustannusvaikuttavuuden parempi vertailu.  

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että ehdotettuja muutoksia perustellaan sillä, että säästötoimet kohdistuvat eniten alueille, joilla palvelujen tarve on suurin ja vähiten alueille, joilla palvelujen tarve on pienin. Valiokunta painottaa, että tarveperustaan nojaavan rahoituksen oikeutus perustuu siihen, että valtion kokonaisrahoituksen tulee turvata väestön tarpeen mukaiset palvelut. Jos palvelutarve lisääntyy esimerkiksi väestön ikääntymisen vuoksi, tulee myös rahoituksen nousta, jotta väestön palvelut tulee turvattua. Lisäksi rahoituksen tulee jakautua alueellisesti siten, että rahoitus kohdentuu palvelujen tarvetta vastaavalla tavalla enemmän niille alueille, joilla palvelujen tarve on suurempi.  

Valiokunnan saaman asiantuntija-arvion mukaan kaikilla hyvinvointialueilla on joitakin lakisääteisiä palveluja, joiden järjestäminen on vaarantunut. Valiokunta on julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030 antamassaan lausunnossa (StVL 10/2026 vp, s. 7) kiinnittänyt huomiota hyvinvointialueiden näkemykseen siitä, että niiden rahoitus ei vastaa palvelujen järjestämisen todellisia kustannuksia. Myös rahoituksen kehitys tulevina vuosina on useista säästötoimista johtuen heikkoa eikä rahoitus valiokunnan näkemyksen mukaan vastaa alueiden palvelutarpeiden kehitystä. Valiokunta kuitenkin korostaa, että hyvinvointialueiden rahoitus on kasvanut vuodesta 2023 yli neljä miljardia euroa.  

Valiokunta korostaa, että jo valmiiksi niukan rahoituksen leikkaaminen siten, että palvelutarpeen kasvusta rahoitetaan enää vain 60 prosenttia, voi merkitä sitä, että palvelut esityksen johdosta edelleen vaarantuvat usealla alueella. Asiantuntijakuulemisissa tuotiin esiin myös, että muutos merkitsisi käytännössä lisäsäästöjä tilanteessa, jossa alueet toteuttavat jo merkittäviä talouden sopeuttamistoimia ja kattavat alijäämiään. Talouden sopeuttaminen ja alijäämien kattaminen käy entistä vaikeammaksi. Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on palvelujen turvaamisen näkökulmasta pidetty huolestuttavana sitä, että rahoituksen leikkauksia ei ole kytketty alueiden velvoitteiden vastaavaan samanaikaiseen keventämiseen.  

Valtiovarainministeriöltä saadun selvityksen mukaan säästötoimenpiteet pyritään kohdistamaan siten, että alueet pystyvät sopeuttamaan talouttaan ja toimintaansa ilman, että palvelujen järjestäminen vaarantuisi. Valiokunta kiinnittää kuitenkin vakavaa huomiota siihen, että käsiteltävänä olevassa esityksessä ei arvioida juuri lainkaan — tai arvioidaan vain pintapuolisesti — sitä, mitä rahoituksella saadaan aikaa eli miten lakisääteiset palvelut tulevat turvattua. Valiokunta toistaa aiemman kantansa (StVL 10/2026 vp) ja toteaa, että rahoituksen riittävyyttä ei voida arvioida pelkästään tilinpäätöstietojen tai finanssipoliittisten tunnuslukujen perusteella, vaan rahoituksen riittävyyden arvioinnin lähtökohtana tulee olla tosiasiallinen arvio siitä, toteutuvatko lakisääteiset palvelut aluekohtaisesti.  

Valiokunta toteaa, että talouden arviointi on irtaantunut toiminnan arvioinnista ja edellyttää, että sekä valtiovarainministeriö että sosiaali- ja terveysministeriö arvioivat jatkossa riittävän rahoituksen toteutumista ensisijaisesti siitä käsin, miten lakisääteiset palvelut kullakin alueella käytännössä toteutuvat. Valiokunta ehdottaa, että hallintovaliokunta huomioi mietinnössään tarpeen valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyölle tämän arvion varmistamiseksi. Tämän arvioimiseksi tarvitaan valiokunnan näkemyksen mukaan nyt tehtyä arviointia merkittävästi syvällisempää arviointia muun muassa siitä, miten eri palvelut käytännössä toteutuvat ja onko palveluihin kohdistunut valvovien viranomaisten toimia. Alueiden taloudellinen kehitys on eriytynyt ja alueiden välillä on eroja siinä, miten palveluverkkoa, toimintatapoja ja teknologian hyödyntämistä on kehitetty. Kun alueilta edellytetään sopeutustoimia, olisikin samalla analysoitava sitä, mikä osa alueiden taloudellisista ongelmista johtuu tehottomuudesta, ja mikä osa tosiasiassa on seurausta liian alhaisesta rahoituksesta suhteessa tarpeeseen. Myös palvelutuotannon kustannukset vaihtelevat aluekohtaisesti johtuen muun muassa palveluverkosta, maantieteellisistä olosuhteista sekä työvoiman saatavuudesta.  

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan (PeVL 34/2026 vp, kappale 17) nyt ehdotettu sääntely ei muodostu ongelmalliseksi perustuslain 19 §:n 3 momentin tai 121 §:n 4 momentin kannalta. Perustuslakivaliokunta toteaa (kappale 12), että sen saaman selvityksen mukaan hyvinvointialueet pystyvät lähtökohtaisesti reagoimaan rahoituksen leikkauksiin muillakin keinoin kuin lakisäätäisten palveluiden saatavuutta, saavutettavuutta, tasoa tai laatua heikentämällä.  

Perustuslakivaliokunta arvio esityksen perustuslain mukaisuudesta nojautuu rahoituslain 11 §:ssä säädettyyn alueiden oikeuteen saada lisärahoitusta. Perustuslakivaliokunta toteaa (kappale 14) myös nyt kyseessä olevasta esityksestä antamassaan lausunnossa, että jos rahoituksen taso muutoin vaarantaisi perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettujen riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen tai perustuslain 7, 15 ja 20 §:ssä tarkoitettuihin perusoikeuksiin liittyvien pelastustoimen palvelujen järjestämisen, hyvinvointialueella on rahoituslain 11 §:n mukaan oikeus saada 2—4 luvussa säädetyn lisäksi valtiolta rahoitusta se määrä, joka on tarpeen mainittujen sosiaali- ja terveyspalvelujen ja pelastustoimen palvelujen turvaamiseksi ottaen huomioon hyvinvointialueen edellytykset järjestää muut lakisääteiset tehtävät.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että mikäli väestörakenne muuttuu ennusteiden mukaisesti ja hyvinvointialueet eivät samanaikaisesti kykene tehostamaan palvelutuotantoaan merkittävästi, kasvuennusteen mukaisesta palvelutarpeen kasvusta leikkaaminen tarkoittaa tosiasiallisesti palvelutarjonnan heikkenemistä tulevaisuudessa. Valiokunta toteaa, että ehdotetut säästötoimet voivat siten merkitä sitä, että rahoituslain 11 §:n mukainen oikeus lisärahoitukseen realisoituu usealla alueella ja valtion tulee tällöin vastata alueiden palveluista perustuslakivaliokunnan lausunnossa tarkoitetulla tavalla. Myös oikeuskansleri on ratkaisussaan OKV/3069/10/2024 hyvinvointialueen talousnormiston ja järjestämisvastuuta määrittävän lainsäädännön välistä ristiriitaa arvioidessaan korostanut lisärahoituksen ensisijaisuutta.  

Hyvinvointialueiden näkemykset siirtymätasausten porrastukseen ehdotetuista muutoksista jakautuivat myös selvästi sen mukaan, mitkä ehdotuksen vaikutukset alueille olisivat. Valiokunta toteaa, että siirtymätasauslisää saavat alueet ovat keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen ja talouden kehityksen sekä palvelujen järjestämisen edellytysten suhteen. Useimmilla siirtymätasauslisää saavista alueista on varsin paljon katettavaa alijäämää. Alijäämän kattaminen aiheuttaa muilla siirtymätasauslisää saavilla alueilla vielä mittavia sopeuttamispaineita, mikä heijastuu palvelujen järjestämiseen. Asiantuntijakuulemisissa pidettiin toisaalta siirtymätasausten rajoittamista kannatettavana, koska se vahvistaa laskennalliseen rahoitusmalliin perustuvan rahoituksen osuutta ja parantaa rahoituksen oikeudenmukaisuutta edellyttäen, että tarveperusteinen rahoitusmalli toimii riittävän hyvin.  

Valiokunta toteaa, että pysyvien siirtymätasausten on valiokunnan asiantuntijakuulemisissa todettu rikkovan tarveperusteisen rahoitusmallin perusteita ja siten niiden pienentäminen nähtiin kannatettavana. Myös esityksessä (s. 39) todetaan, ettei siirtymätasaukselle ole pitkällä aikavälillä perusteita. Perustelujen mukaan pysyvien siirtymätasauksien voidaan myös todeta pitkällä aikavälillä lisäävän perusteettomasti alueiden välisiä eroja rahoituksessa ja palvelujen järjestämisessä. 

Esityksen valmistelun yhteydessä on kuitenkin arvioitu, että pysyvistä siirtymätasauksista luopuminen ei olisi mahdollista ainakaan kovin nopeassa aikataulussa. Alueiden taloustilanteet ovat eriytyneet ja on otettava huomioon, että rahoitukseen ei voi kohdentua suuria vuosikohtaisia vähennyksiä siten, että yksittäisten alueiden palvelut niiden vuoksi vaarantuisivat. 

Hyvinvointialueiden näkemykset eroavat myös ehdotetun rahoituksen vähimmäistasoa turvaavan tasauksen suhteen. Rahoituksen vähimmäistasoa turvaava tasaus vakauttaa erityisesti niiden hyvinvointialueiden rahoitusta, joilla laskennallisen rahoituksen ja siirtymätasauksen kehitys muutoin johtaisi yksittäisenä vuonna rahoituksen vähenemiseen.  

Tasaus varmistaa, ettei yhdenkään alueen rahoituksen kasvu jää ennakoimattoman matalaksi tai vaaranna alueen mahdollisuuksia järjestää väestölleen riittävät palvelut. Samalla tasataan rahoituksen vuosikohtaista kasvua, sillä lisättäviä tasauksia vastaava määrä rahoitusta ehdotetaan vähennettäväksi asukasta kohden yhtä suurena eränä keskimääräisen kasvun ylittäviltä hyvinvointialueilta. Tasaus lasketaan kuitenkin vuosittain uudelleen, joten edellisen vuoden rahoituksen vähennys ei johda siihen, että alueen seuraavan vuoden rahoitus olisi lähtökohtaisesti alemmalla tasolla. Tasaus vaikuttaa hyvinvointialueiden rahoitukseen vain tilanteessa, jossa yhden tai useamman alueen rahoitus muutoin vähenee edellisen vuoden rahoituksesta. 

Valtiovarainministeriöltä saadun selvityksen mukaan ehdotettu tasausmalli on väliaikainen ratkaisu, josta on tarkoitus luopua rahoitusmallin jatkokehittämisen yhteydessä. Koska tässä vaiheessa ei voida kuitenkaan vielä varmuudella tietää, minä vuonna rahoituslain laajempaa muuttamista koskeva esitys annetaan ja milloin rahoitusmallin uudistukset tulisivat voimaan, lakiteknisesti ei saadun selvityksen mukaan ole muuta mahdollisuutta kuin säätää pykälä toistaiseksi voimassa olevana. Valiokunta toteaa, että tarve rakentaa malliin uusi tasausmekanismi heijastaa nykyjärjestelmän puutteita ja siten rahoitusmallia tulee ensisijaisesti uudistaa mahdollisimman pikaisesti kestävällä tavalla. (Valiokunnan lausumaesitys 1) 

Valiokunnan kuulemisissa tuotiin esiin huoli siitä, että kyseiset rahoituslain muutokset on valmisteltu siten, että ne kohdistuvat epäedullisemmin niihin hyvinvointialueisiin, joiden talous on tasapainossa. Valtiovarainministeriöltä saadun selvityksen mukaan esityksen valmistelussa on pidetty kohtuullisempana vähentää rahoitusta niiltä hyvinvointialueilta, joiden talous on tasapainossa, koska muutoin sopeutukset voisivat kohdentua heikommassa taloudellisessa tilanteessa oleville alueille. Valiokunta korostaa, että rahoituslain muutokset eivät saa jatkossa heikentää hyvinvointialueiden kannustimia huolehtia toimintansa kustannusvaikuttavuudesta. Mikäli rahoitusta vähennetään ilman selkeitä ja tosiasioihin nojautuvia perusteita lähtökohtaisesti niiltä hyvinvointialueilta, joiden talous on tasapainossa, voi tämä heikentää taloudellisesti vastuullisen toiminnan kannustavuutta. Tämä voi johtaa siihen, ettei hyvinvointialueiden kannata sopeuttaa toimintaansa etupainotteisesti. Valiokunta katsoo, että olisi perusteltua tukea taloudellisesti haastavassa asemassa olevia hyvinvointialueiden ensisijaisesti muilla lainsäädännön keinoilla kuin koko rahoitusmallia muokkaamalla. 

Valiokunta pitää tärkeänä, että hyvinvointialueiden rahoitukseen tehtyjen ja suunniteltujen muutosten vaikutuksia hyvinvointialueiden kykyyn järjestää lakisääteisiä palveluja seurataan jatkuvana toimintona huolellisesti, ja alueiden rahoitusta sekä sitä koskevaa sääntelyä tarvittaessa muutetaan, jotta hyvinvointialueiden palvelut voidaan turvata koko maan tasolla sekä jokaisella hyvinvointialueella. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarvetekijöiden päivittäminen

Esityksessä ehdotetaan päivitettäväksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeeseen perustuvan rahoituksen määrittämisessä käytettäviä tarvetekijöitä. Ehdotetut muutokset perustuvat THL:n elokuussa 2025 julkaisemaan tutkimukseen. Esityksen mukaan (s. 36) THL:n ehdotusten toimeenpanon ei ole kuitenkaan arvioitu olevan kaikilta osin mahdollista vielä vuonna 2027 tietopohjaan liittyvien epävarmuuksien johdosta. 

Esityksessä ehdotetaan, että mallissa käytetty hoitoilmoitusrekisterien diagnoosipoiminta rajataan yksityisen sektorin osalta siten, että mallissa huomioidaan ainoastaan ostopalvelu- ja palvelusetelitapahtumissa kirjatut diagnoosit. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa alueiden näkemykset tarvemallin muutoksista jakaantuivat. Osa alueista piti ehdotettuja muutoksia perusteltuina, kun taas osa alueista katsoi, että esityksessä ehdotetut erilliset poimintaratkaisut ovat tarkoitushakuisia, muuttavat rahoituksen painotuksia keinotekoisesti aluepoliittisin perustein ja murentavat rahoitusmallin uskottavuutta. Kritiikkiä esitettiin myös siitä, että THL:n tutkimustietoa on valmistelussa sivuutettu. 

Valiokunta toteaa, että yksityisen sektorin diagnoositietojen nyt esitettävää laajempi sisällyttäminen tarvetekijöiden laskentaan edellyttää huolellista ja yksityiskohtaista kokonaisanalyysiä terveydenhuollon monikanavaisen rahoitusjärjestelmän kannustevaikutuksista ja siitä, miten ne tulisi ottaa huomioon hyvinvointialueiden rahoituksessa. Valiokunta korostaa, että valmistelun tulee pohjautua riittävään tutkimustietoon ja tietopohjan laadun sekä vertailukelpoisuuden tulee olla riittävällä tasolla ennen mallin laajentamista.  

Saaristoisuuden perusteella määräytyvä rahoitus

Saaristoisuustekijän osuus hyvinvointialueiden rahoituksessa on erittäin vähäinen (0,11 %), jonka vuoksi muutoksilla todettiin valiokunnan asiantuntijakuulemisissa olevan vain marginaalisia taloudellisia vaikutuksia. Uudistusta katsottiin eräissä lausunnoissa perustelluksi, koska nykyinen lainsäädäntö on vanhentunut eikä sovellu saariston nykyiseen, muuttuneeseen toimintaympäristöön. Saaristoisuuspisteytyksen todettiin olevan läpinäkyvä ja mitattava tapa määritellä saaristoinen hyvinvointialue. Toisaalta sosiaali- ja terveysministeriö totesi, ettei saaristoisuuden vaikutus resurssitarpeeseen varsinaisesti pohjaa mihinkään tutkittuun tietoon. Valiokunta toteaa, että saaristoisuuden vaikutusta tulee seurata erityisesti siitä näkökulmasta, onko sillä vaikutusta palvelujen toteutukseen.  

Rahoitusmallin jatkokehittäminen

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on kiinnitetty laajasti huomiota siihen, että hyvinvointialueiden rahoitusmallissa on useita puutteita. Malli on tarpeettoman monimutkainen, mistä seuraa, että tietojen oikeellisuudesta ei ole riittävää varmuutta. Lisäksi mallin taustalla oleva kustannustieto ei ole ajantasaista eikä riittävän tarkkaa. Näiden ongelmien seurauksena malli ei saatujen asiantuntijanäkemysten perusteella ole ennustettava, oikeudenmukainen, kannustava eikä kustannustehokas. Kuulemisissa esitettiinkin, että rahoitusmallin muuttamiselta tulisi pidättäytyä, kunnes on tiedossa, millainen rahoitusmalli pystyisi nykyistä oikeudenmukaisemmin ja ennustettavammin kohdentamaan rahoituksen palvelutarpeen mukaisesti. Kuulemisissa myös esitettiin, että ei ole selvää, että nykymallin tuottama rahoituksen jako olisi paras mahdollinen ja jatkossa tulisikin arvioida vaihtoehtoisia malleja, kuten sairastavuusperusteista tarvemallia taikka niin sanottua demografisiin tekijöihin (ikä, sukupuoli, työssäkäynti ym. sosioekonomiset tekijät) perustuvaa mallia eli vaihtoehtoa, jossa diagnooseihin perustuvista tarvetekijöistä luovuttaisiin. 

Valiokunta toteaa, että laadukas ja yhdenmukainen tietopohja on edellytys rahoitusjärjestelmän uskottavuuden ja tasapuolisuuden säilyttämiselle. Valiokunta pitää siten perusteltuina ja kannatettavina ehdotuksia THL:n tehtävien täsmentämisestä rekisteritietojen laadun tarkistamisessa ja oikeudesta korjata tietojen selviä virheitä sekä valtiovarainministeriön mahdollisuudesta korjata merkittäviä rahoitukseen vaikuttavia virheitä. Ehdotukset edistävät tarveperusteeseen nojaavan rahoituksen oikeudenmukaista jakautumista ja ehkäisevät kannustinta perusteettomien diagnoosien tuottamiseen sekä helpottavat korjauksia. 

Valiokunta kuitenkin yhtyy asiantuntijalausunnoissa esiin tuotuihin huoliin liittyen rahoitusmallin monimutkaisuuteen ja tietopohjan epäluotettavuuteen sekä rahoituksen ennustettavuuden puutteeseen. Valiokunnan aiempiin kannanottoihin (StVL 10/2026 vp ja StVL 7/2026 vp) viitaten valiokunta toteaa, että hyvinvointialueiden rahoitusta koskevan lainsäädännön lyhyellä aikajänteellä tapahtuvat ennakoimattomat muutokset ja esitysten yhteisvaikutukset sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteisistä palveluista vastaaville organisaatioille ovat ongelmallisia toiminnan pitkäjänteisen suunnittelun ja johtamisen näkökulmasta.  

Valiokunta toteaa lisäksi, että rahoituksen tarvetekijöitä tulee kehittää vastaamaan oikeudenmukaisemmin palvelujen tarpeesta aiheutuviin kustannuksiin. Erityisesti sosiaalihuollon palvelutarpeesta aiheutuvien kustannusten huomioon ottaminen on puutteellista. Tarvetekijöiden tulisi valiokunnan näkemyksen mukaan huomioida paremmin myös ennalta ehkäisevät palvelut. Erityisesti voimakkaan väestönkasvun alueilla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tarvetta lisäävät muun muassa rikokseen syrjäytyneiden lasten ja nuorten sekä heidän perheiden palvelutarpeeseen vastaaminen, joka edellyttää moniviranomaisyhteistyötä muun muassa poliisin kanssa.  

Valiokunta korostaa myös valmiuteen ja varautumiseen liittyvien toimien keskeistä merkitystä maanpuolustukselle ja väestön turvallisuudelle. Valiokunta painottaa näiden toimintojen turvaamista ja pitää tärkeänä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän ja infrastruktuurin suojaamisesta huolehditaan myös hyvinvointialueiden rahoituksessa. Valmiuteen ja varautumiseen liittyvien toimintojen kustannusvaikutukset eivät kuitenkaan vastaa tarveperusteisen rahoituksen kriteerejä, joten valmiuden ja varautumisen riittävästä resursoinnista maan eri osissa tulee huolehtia erikseen.  

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella parhaillaan on käynnissä useita valmisteluryhmiä hyvinvointialueiden rahoitusmallin kehittämiseksi. Valiokunta pitää käynnissä olevia valmisteluja tärkeinä ja kiirehtii rahoitusmallin uudistamista. Valiokunta toteaa, että rahoitusmallia on kehitettävä jatkossa kokonaisuutena siten, että alueiden rahoitus on oikeudenmukaista, tietoon pohjautuvaa, pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Lisäksi ennaltaehkäisevän sekä hyvinvointia ja terveyttä edistävän työn painoarvoa tulee vahvistaa hyvinvointialueiden rahoitusmallissa. Valiokunta toteaa, että myös rahoitusmallin kannustavuutta kustannusvaikuttavaan toimintaan on kehitettävä. Myös rahoitusmallin tietopohjan laatua tulee kehittää edelleen yhteistyössä hyvinvointialueiden ja THL:n kanssa. (Valiokunnan lausumaesitys 2)