Tavoitteet ja tausta

Esityksen tavoitteena on hyödyntää YK:n merioikeusyleissopimuksen sallimissa rajoissa Suomelle kuuluva verotusoikeus Suomen talousvyöhykkeellä kiinteistö- ja tuloverotuksen osalta. Tavoitteena on varmistaa, että Suomen talousvyöhykkeellä olevat rakennukset ja rakennelmat sekä siellä harjoitettu toiminta ovat kiinteistö- ja tuloverolainsäädännön alaisia. Tavoitteena on myös saattaa merituulivoimaloiden verorasitus yhdenmukaisemmaksi maatuulivoimaloiden verotuksen kanssa.  

Suomen talousvyöhykettä koskevien verotuksellisten kysymysten voidaan esityksen mukaan lähivuosina arvioida yleistyvän merituulivoimahankkeiden myötä. Vaikka talousvyöhykelaki ja merioikeusyleissopimus eivät sinänsä estä Suomen verolainsäädännön soveltamista Suomen talousvyöhykkeellä merioikeusyleissopimuksen sallimissa rajoissa, ei oikeustilaa esityksen mukaan voida pitää tyydyttävänä. Kiinteistöverolakia ei nykyisin sovelleta Suomen talousvyöhykkeellä, kun taas tuloverolaista nimenomaisesti puuttuvien säännösten vuoksi lain soveltaminen Suomen talousvyöhykkeellä on epäselvää.  

Suomen talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeet ovat vasta alkuvaiheessa, ja ensimmäisten merituulivoimapuistojen oletetaan valmistuvan 2030-luvun loppua kohden.  

Esityksen mukaan merituulivoimaloihin kohdistuva kiinteistöverorasitus muodostuu merkittävästi maatuulivoimaloita korkeammaksi johtuen tuulivoimaloihin sovellettavasta nykyisestä arvostamismenetelmästä. Epäneutraalius on seurausta siitä, että voimalaitosrakennelmien arvostamisessa ei käytännössä ole rakennuskustannusperusteiselle yksilölliselle arvostamismenetelmälle vaihtoehtoista menetelmää. Tuulivoimaloiden verotusarvoja ei voida johtaa keskimääräisistä rakennuskustannuksista, koska niissä on erilaisia rakenneratkaisuja, minkä lisäksi niiden koko, rakentamismenetelmät ja materiaalit kehittyvät jatkuvasti.  

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 41/2026 vp

Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveron kuntien jako-osuus ehdotetaan jaettavaksi niille rannikkokunnille, jotka sijaitsevat lähellä talousvyöhykkeellä olevaa voimalaitosta tai muuta veronalaista rakennusta tai rakennelmaa taikka jossa voimalaitoksen liittymispiste kantaverkkoon sijaitsee. Tällaisia kuntia kutsutaan jako-osuuteen oikeutetuiksi kunniksi ja kunnilla tarkoitetaan kiinteistöverolaissa Suomen kuntia Ahvenanmaan kuntia lukuun ottamatta.  

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 41/2026 vp arvioinut hallituksen esityksessä omaksuttua sääntelyratkaisua, joka perustuslakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan perustuu lainsäädäntövallan jakautumiseen valtakunnan ja Ahvenanmaan välillä. Ahvenanmaan itsehallintolain 27 §:n 36 kohdan mukaan valtakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat veroja ja maksuja 18 §:n 5 kohdassa säädetyin poikkeuksin. Itsehallintolain 18 §:n 5 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat maakunnalle tulosta perittävää lisäveroa ja tilapäistä ylimääräistä tuloveroa sekä elinkeino- ja huviveroja, maakunnalle perittävien maksujen perusteita, kunnalle tulevaa veroa.  

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan kohdan ilmaisun "kunnalle tulevaa veroa" on tulkittava sanamuotonsa mukaisesti kattavan kaikki Ahvenanmaan kunnille tulevat verot. Perustuslakivaliokunta toteaa, että Ahvenanmaan itsehallintolain mukainen lainsäädäntövallan jako valtakunnan ja maakunnan välillä on poissulkeva, ja että valtakunta ei voi säätää lakeja, jotka kuuluvat maakunnan lainsäädäntövaltaan, ja päinvastoin. Siten rannikkokunnille tulevaan veron jako-osuuteen perustuvaa sääntelyä ei voida ulottaa koskemaan Ahvenanmaan maakunnassa sijaitsevia kuntia (vrt. PeVL 37/2010 vp, s. 5—6). (PeVL 41/2026 vp, kappale 3).  

Perustuslakivaliokunta esittää lausuntonaan, että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Perustuslakivaliokunta viittaa lausunnossaan saamaansa selvitykseen, jonka mukaan kysymys Ahvenanmaan toimivallan laajentumisesta Suomen talousvyöhykkeellä on ollut itsehallintolain kokonaisuudistusta valmistelevan työryhmän käsiteltävänä ja pitää lausunnossaan tärkeänä, että talousvyöhykettä koskevaa sääntelyä edelleen arvioidaan ja siitä neuvotellaan (PeVL 41/2026 vp, kappale 5). Valtiovarainvaliokunta pitää perusteltuna, että Ahvenanmaan lähialueen talousvyöhykettä koskevia kysymyksiä voidaan tarkastella osana Ahvenanmaan itsehallintolain uudistamista. 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että Ahvenanmaan maakunnan hallituksen esitysluonnoksesta antaman lausunnon sisällöstä ei tehdä selkoa hallituksen esityksen perusteluissa ja toteaa, että eduskunnan tiedonsaantioikeuden kannalta sitä ei voida pitää aivan asianmukaisena (PeVL 41/2026 vp, kappale 7).  

Esityksen mukaan valtion jako-osuus Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta vaikuttaa itsehallintolain 46 §:n nojalla valtion varoista Ahvenanmaan maakunnalle suoritettavaan tasoitusmäärään. Tasoituspohjassa huomioidaan valtion koko osuus kiinteistöverosta riippumatta siitä, sijaitsevatko merituulivoimalaitokset Ahvenanmaan maakunnan lähettyvillä. Tasoitusmäärä kasvaa siten jokaisen Suomen talousvyöhykkeelle rakennetun merituulivoimalan perusteella. Esityksessä vaikutuksen arvioidaan ilmenevän 2030-luvun loppua kohden valtion saadessa kiinteistöverotuottoja.  

Yleisiä huomioita ehdotuksista

Esityksessä ehdotetaan, että kiinteistöveroa on suoritettava valtiolle ja kunnalle Suomen talousvyöhykkeellä olevista rakennuksista ja rakennelmista siltä osin kuin ne arvostetaan kiinteistöverotuksessa rakennuksina ja rakennelmina. Voimalaitokseen kuuluvista rakennuksista ja rakennelmista suoritettaisiin kiinteistöveroa painotetun keskimääräisen voimalaitosprosentin mukaan sekä muista rakennuksista ja rakennelmista painotetun keskimääräisen rakennusten yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. 

Ehdotus merkitsee periaatteellista muutosta kiinteistöverotukseen, jossa kiinteistövero on kunnassa oleviin veronalaisiin kiinteistöihin kohdistuva vero, jota suoritetaan kunnan määräämän kiinteistöön soveltuvan veroprosentin mukaisella osuudella kiinteistön arvosta. Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöveropohja on puolestaan kuntien alueen ulkopuolella oleva veropohja, eikä nykyinen kiinteistöverojärjestelmä tunne tällaisen veropohjan osa-alueen mahdollisuutta.  

Esityksen mukaisesti valtion veronsaaja-asemaa voidaan pitää perusteltuna, kun otetaan huomioon Suomen talousvyöhykkeen luonne kansainvälisenä, kuntien alueen ulkopuolisena merialueena. Valtiolla on vallankäyttöoikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia ja tehtäviä Suomen talousvyöhykkeellä. Kiinteistöveropohja Suomen talousvyöhykkeellä ei myöskään kuulu minkään kunnan alueeseen, eikä kunnilla olisi Suomen talousvyöhykkeeseen kohdistuvia kunnallisia tehtäviä esimerkiksi alueidenkäyttöön, yhdyskuntarakentamiseen tai julkisiin infrastruktuuri-investointeihin liittyen.  

Kuntien veronsaaja-asemaa voidaan esityksen mukaan puoltaa sillä, että Suomen talousvyöhykkeelle suunnitelluilla mittavilla merituulivoimahankkeilla voi olla sellaisia rannikkoalueelle ulottuvia vaikutuksia, jotka voivat aiheuttaa alueellista haittaa erilaisille merellisille toiminnoille, ympäristölle ja luonnolle. Merituulivoimahankkeet voivat moninaisten, pitkien ja epävarmojen vaikutusketjujen kautta aiheuttaa yksittäisten kuntien alueita laajempia alueellisia vaikutuksia lähialueen kunnille. Esimerkkinä alueellisista haitoista esityksessä tuodaan esille haitat merenkululle, kalastolle, kalastukselle ja kalastusalueisiin sekä melu- ja näköhaittoja. Tähän nähden pidetään perusteltuna, että kunnille annettaisiin jako-osuus Suomen talousvyöhykkeellä olevista rakennuksista ja rakennelmista suoritettavasta kiinteistöverosta.  

Esityksessä ehdotetaan, että valtion jako-osuus olisi 80 prosenttia Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta ja kuntien jako-osuus 20 prosenttia. Kuntien jako-osuus ehdotetaan jaettavaksi niille rannikkokunnille, jotka ovat lähellä Suomen talousvyöhykkeellä olevaa voimalaitosta tai muuta veronalaista rakennusta tai rakennelmaa taikka jossa voimalaitoksen liittymispiste kantaverkkoon sijaitsee. Kuntakohtaiset jako-osuudet määräytyisivät pääsääntöisesti jako-osuuteen oikeutettujen kuntien asukasmäärien suhteessa.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esitystä on yleensä ottaen kannatettu ja pidetty tärkeänä myös lainsäädäntömuutosten mahdollisimman nopeaa toteuttamista. Merituulivoimahankkeiden ja niihin liittyvän infrastruktuurin hyväksyttävyyden kannalta on kuulemisessa pidetty ymmärrettävänä sitä, että osa verotuotoista osoitetaan vaikutuspiirissä oleville kunnille, joskin on kuultavasta riippuen esitetty myös verotuottojen osoittamista kokonaan valtiolle tai kunnille.  

Hallituksen esityksestä ilmenevien seikkojen ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Suomen talousvyöhykkeelle suunniteltujen merituulivoimahankkeiden kannalta sääntelyn selventäminen on perusteltua, jotta verokohtelu on ennustettavaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa hankekehitystä. Esityksen mukaan tämän voidaan katsoa edistävän hankkeiden investointivarmuutta.  

Valiokunta korostaa alueellisen hyväksyttävyyden merkitystä, kun otetaan huomioon hallituksen esityksessäkin esille tuodut merituulivoimahankkeiden rannikkoalueelle ulottuvat mahdolliset vaikutukset. Alueellisen hyväksyttävyyden varmistamiseksi valiokunta kuitenkin katsoo, että kunnille tuleva jako-osuus tulisi olla esityksessä ehdotettua suurempi, ja ehdottaa, että Suomen talousvyöhykkeen kiinteistöverosta kuntien jako-osuus on 30 prosenttia ja valtion jako-osuus 70 prosenttia. Valiokunta ehdottaa tätä koskevaa muutosta 2. lakiehdotukseen.  

Valiokunta toteaa myös, että kyse on uuden tyyppisestä sääntelystä ja merituulivoiman kehittymistä tulevaisuudessa on perusteltua seurata.  

Valiokunta käsittelee jäljempänä eräitä kuulemisessa esille nousseita asioita.  

Liittymisjohdon sijaintikunnat

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu esille niiden kuntien asema, joiden kautta kulkee ainoastaan liittymisjohto liittymispisteeseen.  

Esityksessä kuntien jako-osuus ehdotetaan jaettavaksi niille rannikkokunnille, jotka ovat lähellä Suomen talousvyöhykkeellä olevaa voimalaitosta tai muuta veronalaista rakennusta tai rakennelmaa taikka jossa voimalaitoksen liittymispiste kantaverkkoon sijaitsee. Kuntakohtaiset jako-osuuden määräytyvät pääsääntöisesti jako-osuuteen oikeutettujen kuntien asukasmäärien suhteessa.  

Esityksen mukaan liittymispisteellä kantaverkkoon tarkoitetaan samaa kuin nykyisin voimalaitosprosentin soveltamisedellytyksenä olevassa 14 §:n 2 momentin säännöksessä. Tähän ryhmään kuuluisivat liittymispistekunnat, jotta merituulivoimapuistoista rannikolle johdettavista järeistä liittymisjohdoista aiheutuva alueellinen haitta voidaan huomioida. Merituulivoimahankkeet voivat jossain määrin keskittyä samoille merialueille, eikä liittymispistekuntia välttämättä ilman erityissäännöstä katsottaisi jako-osuuteen oikeutetuiksi kunniksi. Liittymisjohdon sijaintikuntia ei sen sijaan ehdotettaisi erikseen mainittavaksi jako-osuuteen oikeutettuna kuntana. Esityksessä on arvioitu, että liittymisjohdon kulun selvittäminen olisi hallinnollisesti raskas menettely verontilitystarpeita varten.  

Esityksen mukaan verontilityslain 16 b §:n 3 momentin 3 kohta on peruste siltä varalta, mikäli liittymispistekuntia ei katsottaisi jako-osuuteen oikeutetuiksi kunniksi muulla perusteella pykälän 3 momentin 1 tai 2 kohdan mukaan. Valtiovarainministeriö on esittänyt näkemyksenään, että kun otetaan huomioon jako-osuuteen oikeutettujen rannikkokuntien piiri verontilityslain 16 b §:n 3 momentissa sekä alustavan arvioiden mukaiset mahdolliset liittymispistekunnat, on todennäköistä, että liittymisjohdon sijaintikunnat olisivat jako-osuuteen oikeutettuja kuntia jo ehdotetuilla perusteilla. Liittymisjohdon sijaintikunnilla viitataan tässä yhteydessä Suomen talousvyöhykkeellä sijaitsevan merituulivoimalan ja liittymispistekunnan välisiin kuntiin. 

Valiokunta pitää perusteltuna, että liittymäjohdon sijaintikuntien tilannetta jatkossa seurataan.  

Uusien merituulivoimaloiden jälleenhankinta-arvo

Tuulivoimaloiden kiinteistöverotuksen lähentämiseksi arvostamislakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että merituulivoimaloiden jälleenhankinta-arvona pidetään 35 prosenttia rakennuskustannuksista, kun maatuulivoimaloilla vastaava osuus rakennuskustannuksista olisi nykyistä vastaavasti 75 prosenttia. Esityksen mukaan nykyisin merituulivoimalan elinkaaren aikaiseen sähköntuotantoon suhteutettu kiinteistöverokustannus verrattuna maatuulivoimaan on merkittävästi korkeampi, minkä vuoksi ehdotus on perusteltu. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa tavoitetta merituulivoiman verotuksen keventämistä on kannatettu ja pidetty perusteltuna sitä, että pyritään yhdenmukaiseen verorasitukseen maatuulivoimaloihin verrattuna, mutta on myös esimerkiksi esitetty, että jälleenhankinta-arvon tulisi olla ehdotettua 35 prosenttia pienempi.  

Valiokunta on saanut selvitystä siitä, että mitoitus 35 prosenttia rakennuskustannuksista on ollut komission kanssa käytyjen keskustelujen kohteena ja on tuolloisissa keskusteluissa arvioitu EU:n valtiontukisääntelyn kannalta mitoitukseltaan oikeasuhtaiseksi poikkeukseksi. Sen tavoitteena on korjata rakennuskustannusperusteisesta arvostamismenetelmästä johtuvaa rakenteellista epäsuhtaa, ei poistaa arvostamisperustetta: rakennuskustannusten vaihtelujen tulee jatkossakin vaikuttaa kiinteistöverojärjestelmän yleisten periaatteiden ja tavoitteiden mukaisesti verotusarvoon, uusien merituulivoimaloiden osalta kuitenkin suuremmalla varovaisuusalennuksella. Myös varovaisuusperiaatteen ja arvostamistason ennakoitavuuden on katsottu puoltavan sitä, että mitoitus nykyisessäkin kustannustasossa määritetään alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.  

Saadun selvityksen mukaan mitoitusta tarkastellaan tulevaisuudessa EU:n komission edellyttämällä tavalla, jotta merituulivoimaloille ei myöhemminkään koidu etua maatuulivoimaloihin nähden esimerkiksi rakennus- ja toimintakustannusten alenemisen tai sähkön markkinahinnan nousun johdosta.  

Esityksen vaikutuksista

Esityksen mukaan nyt ehdotettujen muutosten valtaosin vasta seuraaville vuosikymmenille ajoittuvia vaikutuksia on mahdollista arvioida vain hyvin rajallisesti ja pohjautuen epävarmoihin lähtökohtiin ja olettamiin. Merituulivoimassa hankekehitysajat ovat pitkiä ja ensimmäisten uusien merituulivoimahankkeiden arvioidaan valmistuvan 2030-luvun lopulla. Esityksen mukaan vaikutusarvioiden rajoitteiden taustalla on myös rakennuskustannusten vaihtelut ja epävarmuudet toteutuvista rakennuskustannuksista. Esityksellä arvioidaan olevan olennaisia positiivia verotuottovaikutuksia 2030-luvulta lähtien, jolloin ensimmäisten merituulivoimahankkeiden arvioidaan etenevän rakentamisvaiheeseen. Esityksen mukaan vaikutuksia julkiseen talouteen ei ole voitu määrällisesti arvioida. 

Kiinteistöverolain 26 § 1 mom. ja verontilityslain 16 c §:n 3 mom.

Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota lähinnä olevan kunnan määrittämisen vaikeaselkoisuuteen verontilityslain 16 c §:ssä. Jatketut kuntarajat Suomen talousvyöhykkeellä risteävät joissain kohdissa, jolloin voi muodostua epäselvyys kiinteistövero-osuuteen oikeutetuista kunnista. Valiokunta pitää perusteltuna selventää kyseistä informatiiviseksi tarkoitettua sääntelyä yksityiskohtaisissa perusteluissa ehdotetulla tavalla. Valiokunta ehdottaa vastaavaa muotoilua myös kiinteistöverolain 26 § 1 momenttiin. 

Tuloverolain 8 b §

Tuloverolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 8 b §, jossa säädetään Suomea koskevien säännösten soveltamisesta myös Suomen aluemeren edustalla sijaitsevaan talousvyöhykkeeseen.  

Esityksen mukaan tuloverolain säännösten soveltamisesta Suomen talousvyöhykkeellä aiheutuvat vaikutukset rajoittuisivat lähinnä sellaisiin Suomessa rajoitetusti verovelvollisiin toimijoihin, joille voisi jatkossa muodostua Suomen talousvyöhykkeelle kiinteä toimipaikka ja jotka siksi ovat velvollisia suorittamaan veroa kiinteään toimipaikkaan luettavasta tulosta. Rajoitetusti verovelvollisten toimijoiden lukumäärän arvioidaan esityksessä jäävän kuitenkin rajalliseksi. Merituulivoimahankkeet toteutettaneen lähtökohtaisesti kotimaisten hankeyhtiöiden kautta. Esityksessä tuloverolakia koskevan ehdotuksen yhteisöverotuottovaikutus arvioidaan vähäiseksi.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota säännöksessä käytettyyn ilmaisuun "Tämän lain", jolloin sanamuotonsa mukaan 8 b §:llä ei olisi vaikutusta muiden tuloverolakien, kuten elinkeinoverolain, maatilatalouden tuloverolain tai lähdeverolain, soveltamiseen.  

Tältä osin valiokunta toteaa, että tuloverolain 2 luvun yleisissä määritelmissä tyypillisesti viitataan tuloverolakiin ilmaisulla "tässä laissa" tai "tämän lain", kuten yhteisön määritelmässä lain 3 §:ssä ja kiinteistön määritelmässä lain 6 §:ssä. Näitä säännöksiä sovelletaan myös tulkittaessa muita tuloverotusta koskevia säädöksiä.  

Valiokunnan käsityksen mukaan tuloverolain 8 b §:llä on muidenkin tuloverotusta koskevien lakien vastaavan käsitteen tulkinnassa merkitystä, koska tuloverolaki on tuloverotusta koskeva yleislaki, jossa säädetään muun muassa verovelvollisuuden perusteista ja yleisistä määritelmistä. Tuloverolain 2 §:ssä viitataan tuloverotusta koskeviin muihin lakeihin.  

Lopuksi

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä 1. lakiehdotuksen 26 §:ään sekä 2. lakiehdotuksen 16 a ja 16 c §:ään ehdotetuin muutoksin.