Komission asuntopaketti
Komissio julkisti 16.12.2025 niin sanotun asuntopaketin, joka sisältää neljä osaa: 1) Euroopan kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma (European Affordable Housing Plan) 2) Komission uusi päätös yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista (SGEI-päätös)Valiokunnan lausunto SGEI-päätöksestä YmVL 25/2025 vp—E 93/2025 vp. 3) Komission tiedonanto ja ehdotus neuvoston suositukseksi uudesta eurooppalaisesta Bauhausista ja 4) Euroopan asuntorakentamisen strategia (European Strategy for Housing Construction).
Asuntopaketti on komission vastaus Euroopan asuntokriisiin eli korkeisiin asuntohintoihin ja vuokriin. Komission tiedonannon mukaan kymmenen viime vuoden aikana asuntojen hinnat ovat EU-tasolla nousseet yli 60 prosenttia ja vuokrat yli 20 prosenttia. Rakennusluvat ovat vähentyneet yli 20 prosenttia, rakentamiskustannukset nousseet ja alan työvoimapula pahentunut. Lisäksi noin 20 prosenttia EU-alueen asunnoista on muussa kuin pysyvässä asumiskäytössä.
Asuntopolitiikka jäsenvaltioiden toimivallassa
Valiokunta yhtyen valtioneuvoston kantaan korostaa, että asuntopolitiikka, mukaan lukien maankäyttö ja kaavoitus, kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. Jäsenvaltioiden tilanteet myös eroavat toisistaan huomattavasti ja jäsenvaltioiden asuntopolitiikan ratkaisut ovat hyvin erilaisia ja polkuriippuvaisia, eli ovat kehittyneet omien erityispiirteidensä mukaisesti. Jäsenvaltioiden asuntomarkkinoilla on myös eritasoisia kansallisia, alueellisia ja paikallisia haasteita. Valiokunta pitää asumisen kohtuuhintaisuuden tavoitetta hyvin merkityksellisenä ja olennaisena tavoitteena niin omistus- kuin vuokra-asumisessakin, mutta tavoitteen kannatettavuus ei poista sitä, että unionissa on vakiintuneesti katsottu asuntopolitiikan kuuluvan jäsenvaltioiden toimivaltaan. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 192 artiklan 2 kohdan mukaan neuvosto tekee yksimielisesti päätökset toimenpiteistä, jotka koskevat maankäyttöä tai alue- ja yhdyskuntasuunnittelua. Komissio korostaakin tiedonannossaan, että asuminen kuuluu edelleen ensisijaisesti jäsenvaltioiden, alueiden ja kuntien toimivaltaan. Komission mukaan EU tekee oman osuutensa, mutta vain tekemällä yhteistyötä kaikilla tasoilla voidaan varmistaa, että kaikilla EU:n kansalaisilla on mahdollisuus saada laadukas koti.
Komission asuntopaketti ei vastaa hyvin Suomen haasteisiin, sillä Suomen asuntomarkkinoiden tilanne on moniin jäsenmaihin verrattuna lähes päinvastainen. Suomessa asuntojen hinnat ovat laskeneet useita vuosia peräkkäin ja myös vuokrat ovat laskussa. Haasteita ovat asuntojen ylitarjonta, hidas talouskasvu, kuluttajien heikko luottamus ja tähän perustuva kysynnän heikkous. Asuntomarkkinoiden haasteiden ratkaisemiseksi jäsenvaltioiden kansalliset toimenpiteet ovat avainasemassa ja vain kansallisin toimin voidaan vastata eri maiden erilaisiin, polkuriippuvaisiin haasteisiin. Valiokunta korostaa, että kannatettavaa on vapaaehtoisuus, jäsenvaltioiden välinen epävirallinen yhteistyö ja hyvien käytäntöjen vaihtaminen.
Valiokunta korostaa valtioneuvoston tavoin asuntojen hintakehityksen hillitsemisessä riittävän rakentamisen merkitystä erilaisten tukien sijaan sekä painottaa vapaarahoitteisen asuntorakentamisen merkitystä. Asuntomarkkinoiden vapaa hinnanmuodostus ja vapaa vuokranmuodostus vuokra-asuntomarkkinoilla, lukuun ottamatta valtion tukemaa asuntokantaa, on välttämätöntä säilyttää. Samanaikaisesti olennaista on tuettujen asuntojen kohdentaminen nykyistä tehokkaammin pienituloisille, vähävaraisille ja erityisryhmille, joiden on vaikea vuokrata asuntoa vapailta markkinoilta.
Suomen kaupungistuminen ja muutto kasvukeskuksiin jatkuu voimakkaana ja asuntomarkkinat polarisoituvat johtaen alueelliseen eriytymiseen. Väestöltään vähenevillä alueilla asuntojen arvon laskee ja korjausvelka kasvaa. Myös itäisen raja-alueen asuttuna pysymisellä on merkitystä osaltaan koko unionin turvallisuudelle.Valtio pyrkii ohjaamaan asuntopolitiikkaa muun muassa takausten ja tukien avulla, jotta kohtuuhintainen asuminen ja elinvoimaisuus säilyvät koko maassa osana kokonaisturvallisuutta.
Sosiaalisen asuntotuotannon toimijoiden velkojen sisällyttäminen osaksi julkisyhteisöjen velkaa
Valiokunta pitää hyvin ongelmallisena sitä, että sosiaalisen asuntotuotannon toimijoiden velat on sisällytetty osaksi julkisyhteisöjen velkaa, vaikka valtion vastuut ovat Suomessa näiden osalta välillisiä ja asunnot toimivat ensisijaisina vakuuksina. Suomen osalta näin on tapahtunut kirjanpidollisen muutoksen johdosta, jonka vuoksi vuodesta 2022 alkaen EU:n tilastointikäytännössä lasketaan 21 miljardin euron valtion tukema asuntolainakanta osaksi julkisyhteisöjen velkaa liiallisen alijäämän menettelyssä (Excessive Deficit Procedure, EDP), mikä vastaa 7 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n tilastointisääntöjen uuden tulkinnan mukaan sosiaalisen asuntotuotannon toimijat luokitellaan julkisiksi yhteisöiksi, koska niiden toiminta perustuu valtion sääntelyyn ja valvontaan. Käytännössä nämä toimijat ovat kuitenkin omavaraisia yhtiöitä tai säätiöitä, jotka vastaavat veloistaan itse ja joiden asunto-omaisuus toimii ensisijaisena vakuutena valtion roolin rajoittuessa pääosin toissijaisten takausten ja tukien myöntämiseen, jotka realisoituvat vain poikkeustilanteissa. Valiokunta pitää erittäin hyvänä, että valtioneuvosto on aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan tulkinnan muuttamiseen ja kannustaa jatkamaan vaikuttamistyötä. Julkisesti tuetun asuntotuotannon käsittelyn julkisen talouden velka- ja alijäämätilastoissa tulee perustua yhdenmukaiseen ja läpinäkyvään käsittelyyn.
Valiokunta toteaa, että korkotukilainakannan laskeminen osaksi julkisyhteisöjen velkaa heikentää selvästi Suomen velkasuhdetta. Korkotukilainojen tilastointimuutos ei perustu valtiolle aiheutuvien riskien analyysiin, vaan tulkintaan siitä, missä määrin korkotukilainoituksella harjoitettu asuntotoiminta on valtion ohjaamaa ja siten tulkittavissa ulkoistetuksi julkishallinnon tehtäväksi. Korkotukilainoihin liittyvät käyttö- ja luovutusrajoitukset ovat keskeinen arvioinnin kohde, kun tilastoviranomaiset arvioivat valtion ohjausvallan laajuutta. Käyttö- ja luovutusrajoitusten tulee olla niin sanottujen SGEI-säännösten (Yleishyödylliset taloudelliset palvelut, Service of General Economic Interest, SGEI) mukaisia, joten komission SGEI-päätös määrittää myös tuotantotukien uudistamisen liikkumavaraa. Asuntotuotantoon kohdistuvien julkisten tukien katsotaan vaikuttavan asuntomarkkinoiden kilpailuasetelmiin. EU:n kilpailupolitiikka asettaa rajoituksia sille, milloin julkinen tuki asuntotuotantoon on hyväksyttävää, ja SGEI-säännöillä tuki rajataan lähtökohtaisesti eniten tarvitseville suunnattuun ja sosiaalipoliittisin perustein kohdennettuun sosiaaliseen asuntotuotantoon. Asiakokonaisuuteen liittyy olennaisesti Euroopan komission uudistama SGEI-päätös ((EU) 2025/2630), joka korvasi aiemman vuoden 2012 päätöksen (2012/21/EU). Uuden päätöksen tarkoituksena on antaa entistä selkeämmin EU-oikeudelliset reunaehdot kohtuuhintaisen asumisen edistämisen tukemiselle ja mahdollistaa tukemisen maltillisen laajentamisen ilman lisäriskiä valtiontukisääntöjen rikkomisesta. Päätös edellyttää edelleen huolellista SGEI-määrittelyä ja kustannusvalvontaa ja markkinapuutteen perusteleminen korostuu eli se, miten perustellaan markkinapuute alueilla, joilla asuntomarkkinat toimivat.
Lyhytvuokraus
Komission mukaan nopea kasvu lyhytaikaisissa vuokramajoituspalveluissa sekä spekulatiiviset sijoitukset ovat lisänneet painetta asuntomarkkinoilla. Hinnat ovat nousseet nopeasti ja jopa 20 prosenttia asuntokannasta on lyhytvuokrauksen piirissä. Komissio aikoo suunnitelmassaan tuoda uuden lainsäädäntöehdotuksen kohtuuhintaisesta asumisesta, jonka ytimenä olisi luoda uusia välineitä lyhytaikaisten vuokra-asumispalvelujen säätelyyn. Sääntely kohdistettaisiin vain asuntopaineesta (housing stress) kärsiville alueille. Lainsäädäntöehdotuksen tavoitteena on tukea kaupunkeja ja alueita näiden tunnistamisessa.
Valiokunta toteaa, että Suomessa vastaavat ilmiöt ovat selvästi rajatumpia ja keskittyvät käytännössä Rovaniemen kaltaisiin yksittäisiin matkailukeskuksiin. EU-sääntely voi tarjota hyödyllisiä työkaluja paikallisiin ongelmiin, mutta sen yleinen lähtökohta asuntopulan ja hintapaineen korostamisesta ei vastaa Suomen markkinatilannetta, jossa kehitys on ollut päinvastainen. Tämän vuoksi sääntelyn vaikutus Suomessa jää todennäköisesti rajalliseksi.
Jatkokehitys
Valiokunta pitää ymmärrettävänä komission halua analysoida ja torjua asuntokeinottelua ja parantaa markkinoiden läpinäkyvyyttä. Komissio haluaa myös tukea jäsenmaiden rakenneuudistuksia esimerkiksi verotuksessa, kaavoituksessa, hallinnollisissa prosesseissa ja maankäytössä. Valiokunta korostaa, että vaikka EU ottaisi aikaisempaa suuremman roolin asuntopolitiikassa vastatakseen monissa maissa kriisiytyneisiin huoliin, jäsenvaltioilla tulee säilyä vapaus valita omat ratkaisunsa ja EU:n asuntopolitiikan tulee perustua epäviralliseen vapaaehtoiseen yhteistyöhön ja niin haluttaessa jaettuihin parhaisiin käytäntöihin. Asuntopolitiikan alalla ei tule ottaa käyttöön sellaisia uusia ylikansallisia rahoitusmekanismeja tai rahoitusinstrumentteja, jotka eivät sovellu yhdenmukaisesti jäsenvaltioiden erilaisiin olosuhteisiin. Valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että jäsenvaltioiden ja unionin välistä toimivallan jakoa EU:n koheesiopolitiikan uudistamisessa tulee korostaa eikä siten pidä perusteltuna asumispolitikkaan tai kansalliseen sosiaaliturvaan liittyvien kysymysten kytkemistä siihen. Jos Euroopan investointipankin rahoitusmahdollisuuksia lisätään sosiaaliperusteisessa ja kohtuuhintaisessa asumisessa, niiden tulisi keskittyä energiatehokkuuden ja vähäpäästöisyyden toimenpiteiden rahoittamiseen. Tärkeää on, että rahoituksellisiin kysymyksiin otetaan erikseen kantaa osana rahoituskehyskokonaisuutta.
Komissio suunnittelee kohtuuhintaista asumista koskevan säädöksen (Affordable Housing Act) valmistelemista mahdollisimman pian. Se aikoo myös käynnistää yleiseurooppalaisen investointialustan asuntorahoitukseen vielä vuonna 2026. Tavoitteena on myös järjestää ensimmäinen asumisen huippukokous ja käynnistää sen yhteydessä asuntoalan allianssi (European Housing Alliance). Asuntoalan allianssin kautta tarkoituksena on tiivistää EU-yhteistyötä ottaen kuitenkin huomioon asuntopolitiikan toimivaltakysymykset. Valiokunta korostaa, että kun komissio puuttuvasta toimivallasta huolimatta aikoo vakiinnuttaa asuntopolitiikan EU-tason kysymykseksi ja perustaa rakenteita jäsenvaltioiden yhteistyön syventämiseksi, Suomen tulee osallistua työhön aktiivisesti. Vain näin voidaan valvoa, että komissio ei pyri ylittämään toimivaltaansa, vaan ottaa toimivaltarajat käytännössä huomioon siten kuin se itsekin on korostanut.